Ohjataan uusien autojen markkinaa oikein – käytettyjen markkina seuraa perässä

Suomen on vähennettävä liikenteen päästöjä ja uudistettava autokantaa, joka on edelleen vanha verrattuna moniin muihin maihin. Romutuspalkkion tarkoituksena on vauhdittaa tätä muutosta, mutta se uhkaa jäädä jälleen melko kömpelöksi työkaluksi. Yritämme saada ihmisiä vaihtamaan vähäpäästöisempiin autoihin tuella, joka käytännössä kohdistuu osittain väärälle ryhmälle.

Se, joka ajaa muutaman tuhannen euron arvoisella vanhalla autolla, ei useinkaan ole sama henkilö, joka seisoo autoliikkeessä pohtimassa uuden auton tilaamista. Monille kotitalouksille, etenkin suurempien kaupunkien ulkopuolella, auto on välttämätön arjen väline – mutta uusi auto ei silti ole realistinen vaihtoehto.

Siksi meidän pitäisi aloittaa toisesta päästä. Se, joka ostaa uuden auton tänään, vaikuttaa siihen, millaisia autoja käytettyjen autojen markkinoilla on muutaman vuoden kuluttua. Jos uusien autojen markkinaa ohjataan nopeasti kohti sähköautoja ja muita aidosti vähäpäästöisiä vaihtoehtoja, myös käytettyjen autojen markkina paranee vähitellen niille, joilla ei ole varaa ostaa uutta.

Juuri tähän politiikan pitäisi keskittyä. Tarkoituksena ei pidä olla kannustaa ihmisiä ostamaan enemmän autoja, vaan varmistaa, että silloin kun auto joka tapauksessa ostetaan, sen päästöt ovat mahdollisimman pienet.

Suomessa autovero ottaa jo huomioon päästöt, mutta ohjaus ei selvästi ole riittävän vahvaa. Kun myös suhteellisen suuripäästöinen uusi bensiiniauto voi saada romutuspalkkiota, viesti jää epäselväksi. Jos tavoitteena on vähentää päästöjä, eron sähköauton ja polttomoottoriauton valinnan välillä pitäisi olla suurempi.

Norja osoittaa, että taloudelliset kannustimet toimivat. Siellä sähköautoja on pitkään suosittu samalla, kun fossiilisilla polttoaineilla kulkevia autoja on verotettu selvästi kovemmin. Tuloksena on, että lähes kaikki Norjassa myytävät uudet autot ovat nykyään sähköautoja. Suomen ei tarvitse kopioida Norjaa sellaisenaan, mutta meidän pitäisi uskaltaa oppia periaatteesta: tehdään ympäristön kannalta parhaasta valinnasta myös halvin ja helpoin valinta.

Tämä voidaan tehdä monella tavalla. Auto- ja ajoneuvoverotusta voitaisiin kiristää päästöjen mukaan progressiivisesti, erityisesti uusien autojen kohdalla. Työsuhdeautoja ja leasingautoja voitaisiin ohjata vahvemmin sähköisiksi, koska ne päätyvät usein muutaman vuoden kuluttua käytettyjen autojen markkinoille. Tukea voitaisiin kohdentaa sosiaalisesti oikeudenmukaisemmin esimerkiksi kotitalouksille, jotka tarvitsevat autoa mutta joilla ei ole varaa ottaa askelta käytettyyn sähköautoon. Ja lataamisen on toimittava myös rivitaloissa, kerrostaloissa, kylissä ja työpaikoilla – ei vain suurten teiden varsilla.

Samalla valtio tarvitsee verotulonsa. Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla sen teknologian jarruttaminen, joka vähentää päästöjä. Silloin siirrämme sekä ilmastotavoitteita että autoilijoiden tulevia kustannuksia eteenpäin. Pitkällä aikavälillä tarvitsemme liikenteen verotusta, joka turvaa teiden kunnossapidon mutta palkitsee edelleen matalista päästöistä, pienemmästä energiankulutuksesta ja harvemmista turhista ajokilometreistä.

Meille maaseudulla asuville auto on usein vaikea korvata. Juuri siksi on tärkeää, että muutos toimii myös täällä. Ilmastopolitiikka, joka sopii vain kaupunkien keskustoihin, ei tule onnistumaan. Sen täytyy toimia myös kylässä asuvalle lapsiperheelle, työmatkalaisille, yrittäjälle ja sille, jolla ei ole varaa ostaa uutta autoa.

Siksi huomion pitäisi kohdistua uusien autojen markkinan ohjaamiseen oikeaan suuntaan. Silloin vähäpäästöisistä autoista tulee ajan myötä realistinen vaihtoehto yhä useammalle.